On kuppeja pöydässä

nyt yhtä vähemmän.

On Isän kädessä

myös loppu elämän.

Pöydän tyhjän paikan

nyt muistot täyttää.

Ne elävät yhä tänään

ja tulevaan tietä näyttää.

Muistan kun kerran…

Muistatko milloin…

Muistatko sitä…

Muistan kuinka silloin…

Nousevat tunteet pintaan,

silti mukavaa kun tulit.

Muistoillani ei ole hintaa,

juodaanko toiset kupit?

Olit minulle kuin toinen äiti,

tunnen kaipuuta ja ikävää.

Oikeassa oli se joka väitti:

Luopuminen on osa elämää.

Vielä pieni pootoora?