Yhä värjöttelee puussa naakka

vaikka jo lämpöön lensi lintuin nauha.

Puhuri puraisee sieluun saakka,

rikki repeää mielenrauha.

 

Syksy riipii lehdet puiston,

sääliksi käy kukkarukkaa.

Enää näkee kesästä vain muiston,

viima viiltää, huurtaa tukkaa.

 

Vielä riittää päivää hetken

vaikka joka heräämisellä niukemmin.

Syksyn hämärä jo alkoi retken

ja kietoo verkkonsa yhä tiukemmin.

 

Päivät synkkiä kuin painajainen

on kuin aurinko ei nousisi ensinkään.

Sitten ensilumi kuin keijukainen

tanssii ja tuo valonhohteen pimeään.