Vaasan Gyär anno aikoinas oorteli, ett Raumam borvreitten däyty lähti rakentama uut kaupunkki. Ja ko he joudusiva semsse vänkärakko niin kyll he läksivä, mutt het tliivap aika fänikält takasi goht ko se luanistus. Siit ett sillallt todestakki on tapattunnt todistava Helsingin tori Naolmäess ja Vanhkaupung siällk, ko Vandajoki laske merehe.

Se on klookku kui ussen gäy samallt tavall ko o ennengi gäynn. Mnääki läksi Helsinkki samast syyst kom borvri enne muinam, bakost. Täydys löyttät tyät, etei tarvinns syäd kynssiäs. Mnuull ol meining lähtit takasi länsmurttette maill niin bian gom mahdolist. Ny mnää ole ol reisus jo yli nelikymmend aastaikka ja ole ruvenn aanama, ett taita luanista huanost se meinamisen gans.

Ko siink käve sillall, ett mnää träfasi Satakundlaise natsuunan danseis luanikka flika. Se ol sem bualest klookku, ett meit ei olls siäll juur enemppä gom pari piollist. Eik se piisann, ett met träfasi. Tukiaise Ola vihis meijä Rauman girkos sitt go mnää olim bääs tukevasten gii leivä syrjähä ja mes saatti hyyrätty kortteer Munkkiniämest.

Se verra naimne men prillihi, ett se flikk ol paljasjalkkane helsingläine. Se meinas stää, ett isottem byhätte, niingo joulu, fiiraminen däydys fundeerat nii läns- ko etelärannikongi horisonti jälkke ja huusholl steedat joulreedaha jo hyvä aikka enne aatto.

Eletti vuade 1973 (lue: ”yhdeksändoistsataseittmängymmendkolm”) loppu ja varrotti meijän toissi yhtessi joulumbyhi. Me oli jäll saannk kuuse A-lehdetten guusjuhlast. Yht aastaikka takasi me oli löytänn samoist jubileerauksist nii fiinim buu, etei keisrin drekolist olsis löytänt tasasemppa – kaikk ol juur jämpt kohdallas. Tällk kertta meit lykäst koko laill huanommi ja me joudusin dytymä semssem buuhu, ko oksa oliva hiuka riipi raapi ja osa puutus kokonas.

Mnää koiti sääkrät ittellen, ett kyll se kelppa, mutt em mnää osann ollp puuhu oikken dytyväine. En siitäkkä hualimatt, ett kuus ol klaarann ehtost valla fiinist ja luannk kynttlöines juur luanikka joulstämmingin gom mep pjuudasi joulkaffet anoppmuarill ja -faarill bäevä enne aatoaatto.

Huameltta aatoaatton mnää läksi viäl käymä keskustam buadeis. Kotomatkall mnää keksesi, ett josan hakisi viäl potulisem bunaviini glögitarppeiks ja jäim boijes ratikast yht pysäkki tavalist enne. Ko mnää pääsi Riihitiäll mnää äkkäsi, ett mnää oli hiljastunn. Viinkaup ol kerjet pistämä reeklihi runssa varti verran dakaperi. Paperklapp oves hirvittel, ett kuis snää es stää tiänn, oleks snää joku tyhmä vai eks vaa viittinnp pittäk kiirut. Lisseks se toevott kaikillk kundeill rauhalist joulaikka. Mutt se ei meinann mnuut ko mnää oli ny ensmäist kertta tämä oven takan.

Mutt siin iha viinpuadi naapriss ol miäs pasurpojan gans myymäs kuusei. Näytt kylläkki semselt, ett heijä afääris oll lähtenn lujumam bersmäkki juur yhtaikka sen gans, gom bitkäripanem bistettin gii. Paikall ei olluk kettä muit meijän kolme lisseks. Mnää oli ainu kund, eng mnää meinann osta yhtikäs mittän go me oli jo hankkink kuuse.

”Hyvä päevä. Kumnest puu laiteta?” äij kysys.

”Hyvä päevä, mutt em mnää mein ostam mittä. Meill o jo kuus.” mnää vastasi.

”Mitäst snää sitt enä tääll vauhkotles?”

Mnää klaarasi, ett meill o jo kuus koton, mutt ett se ei iha ols semne go mnää tahdoisi ja sen tähde mnää tliin gattlema hiuka fiinemppi joulkuusei.

Ko mnää sain glaarattu asja myyjäll, hän lupas pruutat kuuse hinnast perät pualep poijes. Mnää klaarasi, ett silläkki hinnal afäär tuatais mnuullp persnetto ja sen tähden giitos, mutt ei kiitos. Joulunp piissa rahalävei muutongi.

Mutt kuusemyyjä ei antannp periks yhtikäm behu. Hän bist ai vaa paremmaks:

”Vaheteta! Snää valikoittes juur jämpt sen guusen gosas tahdos ja maksas vitose väli.”

Mnuun taulvärkkin venus siihe mallihi, ett äij sai lakkama mnuu valituksen pitkäst kotomatkast ja vaevaloisest kuusen dranumisest sanomall, ett poik lähte kantoavuks ja tua meijä nykysen guusem pois eik tämä särveeraus maks yhtikäs mittä lissä.

Met tein gaupa. Mnää makso väliraha ja läksim bojan gans tramppamam bäi Lokkalandiät.

Me ajoi hissill kuudentte vooninkkihi ja sitt mnää rimpauti ovikellot silt varalt, ett emänd olsis juur vahettamas hapettias. Siins samas mek kuuli lukun krapina ja ovi lens seljälles. Mnää möläyti samantiä: ”Riisutan guus, se vaheteta.”

Poik odott se aikka ett me sain tyän dehdyks ja läks sitt se meijä ensmäisen guusen gans. Mekki läksi koht Satakunna Liikentte linjapiilill. Ulkon ol ruvenn jo hämyttämän go mep pääsi reissuhu. Onnibussis meil ol sit hyvä aikka resuneerat, ett kui eläm ittesäs voitta ain barhaimmakki keksity jutu. Stääki mes siins sit fundeerasi, ett kuis sill vahetetullk kuusellk kävei. Mahdoik joku osta käytetyn guuse?

-Tutte Karlsson 2011